a good day to die hard

PÄIVÄYS: 30.10.2016 SANOJA: 18 TYYPPI: ELOKUVA

John McClane päätyy venäjälle, eikä häntä kiinnosta oikeastaan mikään – eikä katsojaakaan.

ARVOSANA: HUONO

jupiter ascending

PÄIVÄYS: 04.09.2016 SANOJA: 188 TYYPPI: ELOKUVA

Tämä hieman nihkeän vastaanoton saanut tieteisfiktio ymmärrettävistä syistä siirtyi takavasemmalle. Teoriassa kuitenkin kaikki on kunnossa. Tarjolla olisi filosofiaa, yllättävä käänne ja hienot maisemat. Kaikki menee pilalle jo pelkästään onnettomalla geneerisellä musiikilla, joka ei voi jäädä mieleen mistään. Lisäsäväyksen tuo huonot leikkaukset, joiden avulla on yritetty saada mahtumaan liian monta asiaa yhteen elokuvalliseen. Tekijät eivät kykene rakentamaan omaa kokonaisuuttaan kunnolla, koska yrittävät keskittyä liian monen asian läpikäymiseen. Siihen päälle toisen päänäyttelijän (Tatum) vähintäänkin onneton meikkaus on ihan omiaan pilaamaan loputkin mahdollisuudet. Ymmärtääkseni ohjaajat ovat varsin suuria sarjakuvan ystäviä, joten elokuvan leikkaukset lienevät peräisin sarjakuvien maailmasta. Kuitenkin ikävää, että hyvä pohja on pilattu häsläämällä.

Elokuvan rahallinen tuotto on kokonaisuutena saanut omansa takaisin, mutta toista osaa tuskin ihan heti ollaan näkemässä. Vaikka elokuvan tarjoama universumi itsessään antaisi varaa ihan eeppisille ja laadukkaille teoksille.

Katsoin itse 2D-version DVD:ltä, jos mahdollista niin kannattanee katsella parempilaatuinen versio.

ARVOSANA: OK

django unchained

PÄIVÄYS: 14.07.2016 SANOJA: 67 TYYPPI: ELOKUVA

Kolme tuntia Tarantinon paasausta ainoastaan yhteen aiheeseen – rasismi. Tässä ei ole mitään minkä takia tätä olisi syytä kutsua Djangoksi, joten suosittelen katsomaan ne kaksi muuta Djangoa tämän sijaan. Oikeastaan Quentin on varmaan halunnut vain käyttää alkuperäisen elokuvan musiikkia. Sekin menee pieleen, kun on ollut ihan pakko pistää musikaalinen maailma Unchained:ssa sekaisin.

Mistä pidin eniten? Fonteista.

ARVOSANA: HUONO

thor: the dark world

PÄIVÄYS: 13.07.2016 SANOJA: 109 TYYPPI: ELOKUVA

Odotukset eivät taaskaan olleet kovin suuria, ehkä johtuen Marvel elokuvien suuresta määrästä. Jouduin taas pettymään omiin ennakkoluuloihin, koska Thor oli ihan katsottava ja viihdyttäväkin vielä. Nimestään huolimatta Dark World on pitkälti komediaa ja kevyttä viihdettä.

Mielestäni suurin osa Marvelin tuottamista elokuvista sisältää visuaalisesti hienoja kokonaisuuksia. Toki aina on pieniä kauneusvirheitä, jotka muutaman vuoden päästä pistää silmään pahemman kerran. Vaikka kannatankin tekniikkaa ja kehitystä, niin olisi ihan mielenkiintoista nähdä Marvelin tuottama elokuva, jossa mentäisiin enemmän perinteisillä tekniikoilla.

Musiikit eivät jääneet mieleen, olikohan tässä edes musiikkia taustalla.

ARVOSANA: OK

guardians of the galaxy

PÄIVÄYS: 09.07.2016 SANOJA: 216 TYYPPI: ELOKUVA

Marvel on viimeiset vuodet tykittänyt kovaa tahtia hollywoodin kanssa omia sankaritarinoitaan. Jotkut ovat parempia kuin toiset ja suurin osa on varsin geneerisiä teoksia. Guardians of the Galaxy kuuluu astetta parempiin teoksiin. Elokuva on rakennettu taitavasti ja sopii varsin hyvin koko perheelle.

Tarina luottaa normaaliin kaavaan, jossa hahmot esitellään sopivalla tahdilla ja lopulta saadaan kasaan tiimi, jonka dynamiikka toimii suunnitellulla tavalla. Kaikille on vähän jotain johon voi edes vähän samaistua. Hahmot itsessään ovat silti varsin latteita, eikä näyttelijät oikein pääse vauhtiin. Tämä ongelma toki on monissa nykyisissä elokuvissa ja saattaa johtua siitä, että suurin osa näyttelytyöstä tehdään vihreässä huoneessa.

Maisemat ovat mielestäni elokuvan parasta antia, vaikka paikoitellen on tainnut olla vähän kiire, koska jälki on hiomatonta.

Lopulta eeppisyys on niin eeppistä, että tarvitaan vielä ainakin kaksi osaa lisää, ennen kuin tarina on edes lähelle valmista. Toki tämäkin elokuva silti loppuu ihan siedettävästi ilman mitään suurempia tarpeita jatkolle.

Ehkä seuraavassa osassa näyttelijätkin ovat löytäneet paremman kemian keskenään. Minut tämä elokuva silti yllätti olemalla parempi kuin oletusarvo oli ja voinkin suositella sitä kevyeksi illan piristäjäksi.

ARVOSANA: OK

tron: legacy

PÄIVÄYS: 24.06.2016 SANOJA: 85 TYYPPI: ELOKUVA

Valmistaudu syvälliseen värimaailmaan, joka koostuu lähinnä sinisistä ja oransseista sävyistä, neon vahvikkeilla. Tarinan sankari Sam Flynn siirtyy digitaaliseen maailmaan, jossa pahaa tahtovat tahot ovat oransseja ja mukavammat tahot ovat sinisiä. Aika monimuotoista, mutta lisäksi on myös haaleahkon siniset neutraalimmat tapaukset. Vaikka värit ovatkin aika yksioikoisia ja tarina suunnattu vähän nuoremmalle taholle, niin elokuvan maisemat ovat kyllä kauniita. Tämä soveltuu hyvin koko perheen scifi katselmukseen. Musiikki on omiaan luomaan tunnelman, joka sopii elokuvaan hyvin.

ARVOSANA: OK

takeshis

PÄIVÄYS: 03.06.2016 SANOJA: 93 TYYPPI: ELOKUVA

Tämä taiteellinen sekoitus unelmointia ja epälineaarista kuljetusta toimii paikoitellen, mutta ei koskaan kykene saamaan katsojaa kiinnostumaan asiasta suuremmin.

Seuraamme kahta Takeshia, joista toinen on menestynyt näyttelijä ja toinen on epäonnistunut haaveilija. Aluksi seuraamme menestyneempää tapausta ja siitä päädytään sekoittamaan todellisuuden tasoja epäonnistuneemman Takeshin kanssa. Elokuva parodioi jonkin verran Beat Takeshin aikaisempia teoksia ja vaikuttaa julkiselta itsetutkistelulta.

Olisin toivonut parempaa jälkeä, mutta sitä ei nyt ollut tarjolla. Koska kyseessä on trilogia, niin katson kaksi seuraavakin teosta jossain sopivassa välissä.

ARVOSANA: HUONO

transcendence

PÄIVÄYS: 01.06.2016 SANOJA: 102 TYYPPI: ELOKUVA

Transcendence on mitään sanomaton tieteisromanttinen draama. Elokuvan alussa mumiseva Will Caster jaksaa vielä hetken kiinnostaa, mutta pian kaikki muuttuvat kovin normaaliin kaavaan: Tietokoneet ja tekninen kehitys on pahasta, ihmiset eivät kommunikoi ja naisista ei ota selvää mikään.

Elokuva on täynnä jokseenkin irrallisia päätelmiä ja koko käsikirjoitus on kursittu kasaan varsin kevyesti. Ainoaksi iloksi jää muutama kiva visuaalinen kikkailu ja mukavat taustalla soivat musiikit.

Lopullinen sanoma elokuvassa lienee, että rakkaus on mahtavin ja luonto on paras. Ei huono sanoma ollenkaan, mutta siihen päätyminen tällä tavalla oli vain aika laiskaa.

ARVOSANA: HUONO
pagination offline